Virtasalmi 2003

Kausi 2003 avattiin Virtasalmen Motoparkissa 7-8.6. Kevään aikana oli valoja poltettu hallissa ja nyt oli ensimmäinen mahdollisuus päästä koittamaan muutoksien vaikutusta Taunuksen vauhtiin. Taunuksen etupää koki suuria muutoksia ohjaustehostimen asennuksen myötä, kun raideleveys leveni huomattavasti edelliskaudesta ja tukivarret piti muuttaa tai tehdä kokonaan uusiksi. Eteen vaihdettiin myös uudet pidemmät iskunvaimentimet. Koneeseen vaihdettiin laakerit, asennettiin tehostimen pumppu ja uusi pakosarja. Näkyvin muutos oli kuitenkin levikkeet, jotka keräsivät reilusti kehuja katsojilta. Taunus oli entistäkin nopeamman näköinen.
Eikä pelkästään vain näköinen vaan myös nopeampi. Keulan uusi geometria toimi hienosti, edellisinä kausina vaivannut puskeminen oli poissa ja joustovarat riittivät mainiosti. Lauantaina aamun harjoitusajoissa haeskeltiin jarrubalanssia ja totuteltiin uuteen kevyempään ohjaukseen. Ensimmäisen harjoitusajon jälkeen huomattiin kallistuksen vakaajien kiinnityksien vääntyneen solmuun. Pienellä kiireellä vakaaja saatiin korjatuksi toiseen harjoitukseen, minkä lopuksi turbolta lähtevä ilmaletku repesi päreiksi. Varaosaa ei ollut mukana, mutta onneksi Fordien osat käyvät hienosti ristiin, eli Transitista löytyi ongelman ratkaisu. Vakaajien kiinnitykset irtosivat uudelleen toisen harjoituksen jälkeen, mikä aiheutti päänvaivaa, mutta mikä pystyttiin korjaamaan ja poistamaan vika. Jarrujen balanssiongelmat vaivasivat, kun takajarrut tuppasivat lukkiutumaan, eivätkä pedalboxin säädöt olleet riittäviä.
Aika-ajoihin lähteminen viivästyi hiukan tehtyjen korjauksien takia, mikä ilmeni ehkä lievänä yliyrittämisenä johon lisänsä toi relusti takapainoiset jarrut. Lähtösuoran alussa nähtiinkin kolmannella kierroksella Taunuksen pyörähtäminen, kun Tommi koitti taittaa shikaania läpi liiasta vauhdista huolimatta. Aika-ajojen tulos oli kolmas lähtöruutu. Edelle ehtivät vain Hållfast Camarollaan ja Nieminen Bemarillaan.
Sunnuntaille lähdettiin pienin korjauksin mikä antoi mahdollisuuden käydä saunomassa Moto-majoilla ihan pikku-pukkinaan. Jarrubalanssia koitettiin säätää vielä hiukan paremmaksi ja vakaajan kiinnitykset vahvistettiin.
Ensimmäisessä lähdössä kilvanajo oli kärkikolmikolla kiivasta ja Tommi joutuikin ajamaan yhden shikaanin suoraksi, kun Camaro hööki sisäkurviin. Samalla Nieminen pääsi hiukan karkuun. Hetken päästä rata olikin niin öljyssä, ettei taka-ajoon ollut oikein mahdollisuuksia. Tuloksena oli toinen sija.
Toiseen starttiin lähtöpaikkana oli myös kolmas ruutu. Ensimmäinen lähtöyritys ei tuottanut tulosta, kun 30 sekunnin lappumies meinasi jäädä alle ja niin lähtö jouduttiin uusimaan. Tommi sai kohtalaisen lähdön, mutta ensimmäiseen mutkaan mentiin Niemisen johdolla. Pitkän takasuoran aikana Taunus ehti kelata sen verran vauhtia, että Tommi oli kärjessä. Kaksi ensimmäistä kierrosta jarrubalanssi toimi hyvin, mutta jarrujen lämpenemisen myötä takajarrut alkoivat lukkiutumaan, minkä johdosta Tommi lipsahti pihalle onnistuen kuitenkin säilyttämään kulkusuunnan oikeana. Uuden Bemarinsa hyvään vauhtiin saanut Nieminen pääsi taas karkuun ja pitikin johtopaikan kisan loppuun saakka. Tommi oli toinen.
Avausviikonlopusta jäi käteen kaksi kakkostilaa ja hyvä tsemppi Jurvan kisaa varten. Takajarrujen tehoja pienentämällä päästään eroon nyt vaivanneesta jarrujen epätasapainosta. Silloin aletaan olemaan todella lähellä ykkössijaa.

Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi
Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi


Takaisin Back

© Copyright Kaarna Racing