Virtasalmi 2001


Klikkaamalla kuvaa, saat isomman kuvan.

Click on the thumbnail to display a larger picture.

Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi Virtasalmi    Virtasalmi  Virtasalmi
 Virtasalmi  Virtasalmi  Virtasalmi  Virtasalmi  Virtasalmi  Virtasalmi
 Virtasalmi

Virtasalmi oli kauden avauskisa. Kesäkuu alkoi aurinkoisena ja viikonloppu vietiin läpi kuivissa olosuhteissa. Viime kaudesta suurin muutos oli kuljetuskaluston puolella. Nyt Taunus kulkee Volvon lavalla ja lavalta alas hiiopilla. Perjantaina oli mahdollisuus testaamiseen, mistä johtuen lähdimmekin jo perjantai aamuna kohti Virtasalmea. Tarkoituksena oli löytää oikeat rengaspaineet uusiin renkaisiin ja tarkistaa auton yleinen toimivuus. Perjantain testien jälkeen pakosarjassa huomattiin murtuma, jota illalla koitettiin paikkailla hitsaamalla. Keula tuntui olevan muutamissa jarrutuksissa liian löysä ja Kimmolta tilattiin Lappeenrannasta alustasarja jäykistämään etupään jousitusta.
Lauantain saldo oli lämmittelyssä katkennut vaihdekeppi ja kolmas sija aika-ajoissa, vain parilla nopealla kierroksella. Pakosarja murtui uudelleen ja keskeytti aika-ajo session. Iltapuhdetta riitti ja hitsauskone oli haluttu lainauskohde muittenkin tiimien keskuudessa. Viikonlopun nopeimmat kierrokset ajettiin silti ehdottomasti Motomajan saunassa, jossa löylyä riitti pitkään iltaan.
Sunnuntain ensimmäisessä lähdössä, ensimmäisellä kierroksella lähdettäessä takasuoralle vaihteensiirtäjä rikkontui. Se tiesi säpinää varikolla. Vaihdelaatikon irroitus, siirtäjän korjaus ja laatikon takaisin laitto kahteen tuntiin. Siinä piti Virtuaalimekaanikonkin tarttua tunkin varteen.
Toiseen kilpailulähtöön kolmanneksi viimeisestä ruudusta. Taunus kulki lujaa. Virtasalmen pitkän takasuoran päähän yli 240km/h. Tommi oli noussut jo luokassaan toiseksi ja kokonaiskilvassa kolmanneksi, kun kierroksella kuusi Taunus päästi pahaenteisen äänen takalenkin runsaslukuisen yleisön edessä. Pata ja peli selvä.
Apein mielin pakkasimme kamat ja Taunuksen kyytiin. Taunuksen hyvä vauhti antoi silti lohtua ja uskoa tulevia kisoja varten. Taunus oli näyttänyt, että turbo autollakin voi ajaa kovaa, suuresta painolastista huolimatta. Siinä on sääntöjen laatija onnistunut hyvin, että erilaiset autot ovat niin tasaväkisiä, teho- ja painoeroista huolimatta.
Ennen Kemoran kisaa on vaan "pari pikku juttua" tehtävänä.


Takaisin Back

© Copyright Kaarna Racing