Alastaro 2003

Kauden viimeinen kilpailu ajettiin Alastarossa 6.9.2003. Kilpailu oli perinteinen 15. kierroksen endurance ja aika-ajot saman päivän aamuna. Ilma oli puolipilvinen ja lämmin.
Aamun vapaat harjoitukset jäivät muutaman kierrokseen, joten aika-ajoihin ei ehditty juurikaan tehdä säätöjä. Uusi vaihdelaatikko ehdittiin todeta toimivaksi. Aika-ajot menivät liukastellessa ja lähtöpaikaksi tuli kolmas lähtöruutu. Tommi valitteli pienoista tehon puutetta, varsinkin alemmilla kierroksilla ja syykin löytyi pienen etsiskelyn jälkeen. Pakosarja oli haljennut turbon laipan tyven hitsaussaumasta. Ilmeisesti osa kyseistä saumaa oli kulkenut turbon siipien läpi, koska yksi siivistä oli saanut kolhun. Varaturboa ei ollut, joten kisa jouduttiin ajamaan vaurioituneella. Pakosarja hitsattiin kuntoon ja takaisin asennus sujui huomattavasti mukavammin, kuin irroitus, kiitos jäähtyneiden osien.

Kilpailuun Tommi sai ihan hyvän lähdön, mutta ei onnistunut parantamaan sijoitustaan lähtösuoralla. Vajaatehoisena ohitukset jäivät tekemättä, joten kilpailu eteni ilman suurempaa taistelua. Tärkeintähän oli maaliin pääsy ja sarjapisteiden varmistus. Maaliin Taunus tuli kolmantena, joka varmisti toisen sijan Gulf Cupin kokonaiskilpailussa. Kilpailun ja palkintojen jaon jälkeen oli perinteinen tiimin ja ratahenkilökunnan kyyditseminen, jossa halukkaita riitti Taunuksen kyytiin. Ja kun kuski oli innokas ajamaan, niin halukkaat pääsivät kokemaan Tanarin vauhdin. Taunus kiersi rataa aina kasiin asti, jolloin leikki piti valitettavasti lopettaa.

Kausi meni kaikkineen ihan kivasti, vaikka kaikenlaista murhetta olikin matkan varrella, mutta sehän kuuluu harrasteajoneuvoluokkaan.

Videon pätkä Taunuksesta. 9 sek./2.4M .avi

Klikkaamalla kuvaa, saat isomman kuvan.

Click on the thumbnail to display a larger picture

Alastaro Alastaro Alastaro Alastaro
Alastaro Alastaro Alastaro Alastaro
Alastaro Alastaro Alastaro

Takaisin Back

© Copyright Kaarna Racing