Ahvenisto 2001


Klikkaamalla kuvaa, saat isomman kuvan.

Click on the thumbnail to display a larger picture.

Ahvenisto Ahvenisto Ahvenisto Ahvenisto  
Ahvenisto  Ahvenisto Ahvenisto Ahvenisto  Ahvenisto
 Ahvenisto Ahvenisto Ahvenisto Ahvenisto Ahvenisto

Ahveniston kilpailuun lähtiessä oli hieman pelon sekaiset tunteet, kun edeltävän viikon testeissä meni kaksi vetoakselia poikki. Uusien akseleiden kestävyydestä ei ollut takeita. Ja niinhän siinä sitten kävi, että lauantain vapaissa harjoituksissa, se akseli meni poikki. Hätäkorjaus hitsaamalla ja sormet ristiin, jotta aika-ajoissa saataisiin aika. Tommi kruisaili 20. tilalle aika ajoissa, ja kolmannelle kierrokselle lähdettäessä vetoakseli meni taas poikki. Pikku ongelma. Mistä saada vetoakseli sunnuntaille. Lappeenrannassa oli yksi Taunuksen vakioakseli, jota päätettiin koittaa. Akseliin piti vielä saada sorvattua Porschen napa. Akseli kyytiin ja Imatran työstöasennukseen. Pari pikku juttua ja akseli oli sunnuntai aamuna odottelemassa varikonportilla, kun saavuimme kisapaikalle. Sunnuntain ensimmäiseen kilpailuun lähtöruutu oli siis kolmanneksi viimeinen. varikolla meni valitettavasti aikaa niin paljon, että varikonportin valo ehti vaihtumaan punaiseksi, ennen kuin Tommi pääsi radalle. Siintä johtuen Tommin olisi pitänyt lähteä joukon viimeisenä. Kilpakumppaneiden annettua kuitenkin auliisti tietä, Tommi ajoi omaan lähtöruutuunsa. Tästä syystä lähtö tulkittiin varaslähdöksi ja Tommille näytettiin Stop and go rangaistusta. Liputtajan ja numerotaulun näyttäjän yhteisvaikutuksesta, plus Hållfastin Keijon Camarosta tulleen savun takia Tommi ei nähnyt, että lippu oli osoitettu hänelle ja niin Tommi liputettiin radalta ulos. Tuloksena oli kilpailussa hylkääminen ja toisees lähtöön lähtöpaikaksi tuli viimeinen ruutu. Ensimmäisessä lähdössä ei uskallettu käyttää kuin pienempiä tehoja, mutta kun toiseen starttiin lähdettiin, niin tehot olivat jo normaalilla tasolla. Toisessa lähdössä Tommi ehti jo nousta mukavasti ylöspäin, mutta kierroksella neljä vahdelaatikosta alkoi kuulumaan todellaepäilyttävää ääntä, jonka takia Tommi päätti jättää leikin sikseen. Ahvenisto ei tänäkään vuonna ollut suosiollinen Kaarna Racingille, mutta toivottavasti ensi vuonna paremmalla onnella.

Kiitos kuvista Karl Johan Holmströmmille.


Takaisin Back

© Copyright Kaarna Racing