Ahvenisto 2004

Historic Grand Race 2004 ajettiin Ahvenistolla 28-29.8. Saavuimme varikolle vasta lauantai-aamuna, koska kävimme edellisenä keskiviikkona testaamassa, sillä seurauksella, että pakoventtiili meni poikki, rikkoen männän ja vaurioittaen kantta ja lohkoa. Päivät keskiviikosta perjantaihin olivat suht pitkiä ja kiireisiä. Perjantai iltana saimme auton nippuun ja samantien gargon keula kohti Hämeenlinnaa. Varikko oli tupaten täynnä ja ainut vaihtoehto oli vinoparkki portin vieressä.

Moottoriin oli vahdettu trikkeripyörä, eikä autolla ehditty ajaa testiä lainkaan sen jälkeen. Sytytyksen ennakot olivat hieman pielessä, joten normaali kierrättäminen ei onnistunut. Lauantain harjoitukset menivät moottorin säätöjä hakiessa. Aika-ajoissa vauhti ei ollut ihan maksimissaan, mutta tuloksena oli neljäs sija.

Sunnuntai aamun vapaisiin harjoituksiin lähdettäessä startti teki tenän, eikä suostut enää toimimaan. Auto jouduttiin työntämään käyntiin. Harjoituksissa kona alkoin jo pelaamaan paremmin, mutta startti piti remontoida. Ensimmäiseen lähtöön Taunus jouduttiin vielä työntämään käyntiin, mutta toiseen startti saatiin jo kuntoon. Lähtö sujui hyvin, Tommi nousi toiseksi Niemisen voittaessa. Toiseen kisaan lähtöpaikaksi tuli viides ruutu.

Toisen lähdön alku sujui ihan hyvin. Tommi nousi kolmanneksi ja näyttikin jo siltä, että vauhti riittäisi hyvin pitämään muut takana, mutta sitten vaihdelaatikosta hävisi nelosvaihde ja autosta vauhti sen mukana. Näyttää siltä, ettei kautta ilman vaihdelaatikko ongelmaa. Pari kierrosta ennen maalia pääsi Ralf Floman ohittamaan Bemarillaan Tommin ja Jyrki Lahti oli ihan kontissa kiinni. Suolenkillä tiukassa kilpailutilanteessa Taunus ja Volvo osuivat toisiinsa ja päätyivät kaiteeseen. Molempien matka päättyi siihen, joten kauden ensimmäinen keskeytys oli tosiasia. Tanarista irtosi etusiipi ja molemmat etukulmat menivät remonttiin. Pieniä kosmeettisia vaurioita.

Viikonloppuna tuli muutenkin tavallista enemmän romua radalla. Hienoja pelejä ajettiin kaiteeseen sillä tahdilla, että alkoi jo hieman hirvittää. Huimimmat voltit esitti Mika Viitala Pösöllään, kääntyen vähintään kolme kertaa katonkautta ympäri. Mies oli kunnossa karusellin jälkeen, mutta pösö ei niinkään.

Viikonlopun saldo oli kakkospytty ja läkityshommat. Alastaron kisassa on vielä mahdollisuus kokonaisvoittoon, jos Tommi voittaa ja Toni Nieminen keskeyttää, tai ei saa yhtään pistettä.

  

 
Takaisin Back

© Copyright Kaarna Racing