Ahvenisto 2003

Vuoden 2003 Historic Grand Race ajettiin Ahveniston legendaarisella moottoriradalla Elokuun 16. ja 17. päivä. Paikalle saavuttiin perjantai-iltana ja ohjelmassa oli ainoastaan varikon pystytys ja kaupungin nähtävyyksiin tutustuminen. Lauantai aamun keli ei näyttänyt hyvältä ja aamupäivä vietettiinkin ajoittaisten sadekuurojen kastellessa rataa. Harjoitusajoihin mennessä aurinkokin jo pilkisti pilvenlonkareen takaa ja harjoitukset päästiin ajamaan kuivalla radalla. Taunuksen laturi oli rempattu, mutta syy rötäämiseen ei ollutkaan laturissa, koska sama rötääminen jatkui edelleenkin. Harjoitus meni jarrujen balanssia etsiessä, joka vihdoin ja viimein löytyi. Kuskikin joutui hieman taas opettelemaan Ahveniston ajolinjoja.
Aika-ajoihin mennessä ei koneen käyntiongelmaan onnistuttu löytämään ratkaisua, joten pari tonnia koneen kierroksista oli hukassa. Sijoitus oli 6. lähtöruutu. Loppupäivä menikin päätä raapiessa ja pähkäillessä, että mistähän vika löytyy. Vaihtoehtoja kun kuitenkin on muutama. Loppujen lopuksi vika löytyi johtosarjasta, joka eristettiin paremmin.
Sunnuntaiaamu oli jo kirkkaampi ja päivästä tulikin aurinkoinen ja lämmin. Aamun lämmittelyssä auto toimi moitteettomasti, mikä nostatti hieman väsyneiden mekaanikkojen mielialaa kummasti. Bensaa tankkiin ja ekaan kisaan.
Tommi sai hyvän lähdön ja nousi muutaman sijan heti lähtösuoralla, mutta suolenkillä kolmonen ei suostunut enää menemään päälle, joten lähdön loppuun Taunusta joutui viemään ainoastaan nelosella ja vitosella. Kolmosen puuttuminen tuntui vauhdissa ja niinpä Tommi putosi muutaman sijan. Maaliin Taunus kiiti viidentenä. Tommi päätti maalissa työntää kolmosen päälle väkisin ja kun vaihde meni pykälään, niin laatikko toimi taas moitteettomasti. Toiseen lähtöön Tommi pääsi starttaamaan neljännestä lähtöruudusta ensimmäisen kisan aikojen perusteella. Startti ei onnistunut ihan niin hyvin, kuin ensimmäisessä lähdössä, mutta matkaan päästiin ihan mukavasti. Vaihdelaatikko toimi moitteetta kisan alkupuoliskon, mutta sitten kolmonen oli taas poissa käytöstä. Viimeiselle kierrokselle kolmannelta tilalta lähdettäessä tuomaritornin mutkaan tultaessa vitonenkaan ei suostunut enää menemään päälleja Tommi joutui liuttamaan kotvasen kytkin pohjassa, ennenkuin nelonen suostui menemään takaisin pykälään. Suoran päässä Vehviläinen pääsi Volvollaan ohittamaan Taunuksen ja Tommi joutui luopumaan kiinnityksestä palkintopallille. Maaliin nelosella ja sijoitus neljäs.
Kamat kasaan ja kotia kohti rakentamaan uutta kilpa-autoa. Vaikka Tanari hieno laite onkin, niin paino on kilvanajossa myrkkyä.
Varsinkin Ahvenistolla.


Klikkaamalla kuvaa, saat isomman kuvan.

Click on the thumbnail to display a larger picture.


Takaisin Back

© Copyright Kaarna Racing